keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Rokotukset kuntoon!

Eilen käväistiin Hymyn kanssa ottamassa 1v rokotteet. Tai otettiin vain nelosrokote, kun ei viitsi samaan aikaan rabiesta ja sitä ottaa. Rabies siis parin viikon päästä! Hienosti meni taas, Hymy ei edes huomannut rokotetta, pöydällä laittoi kyllä sellaisen ilmeen ettei mitään rajaa.
Hymy oli selkeästi ihan varma että häntä aletaan rääkkäämään ihan kohta, kun eläinlääkäri kuunteli sydämen yms. Olisi pitänyt saada kuva siitä, ja kun vielä kulmien alta katseli eläinlääkäriä. Onneksi antaa kuitenkin tosi kiltisti tutkia itsensä, näyttää hampaat hienosti ja ei välitä naaman räpelöinnistä muutenkaan. Eläinlääkäriä nauratti Hymyn olemus, oli kuulemma hyvin tuttu omilta shelteiltään tuo ilme :D
Käytiin Remediumissa, joka on erityisesti rokotteiden osalta osoittautunut hyväksi paikaksi kampanjahintojen vuoksi. Siellä ollaankin käyty kaikki rokotteet ottamassa, koska heillä on kahtena päivänä viikossa parin tunnin ajan rokotusmahdollisuus, johon ei varata aikaa. Tällöin jää ylimääräiset klinikkamaksut pois hinnasta, ja sen kyllä huomaa. Päivät ovat minusta jonkin verran vaihdelleet, mutta kellonajat ovat olleet 16-18 ja toisena päivänä 10-12. Kolmois/nelosrokotus 46,50€ ja rabies 39,50€.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Uutistulva part 1!

Huh, tuntuu että olisi kauheasti kaikkea juttua tänne kerrottavana. Aloitetaan kuitenkin sunnuntain treeneistä, jotka olivat viimeiset AST:n kentällä. Olen ehtinyt hehkuttamaan, kun on aina niiiiin nätti sää osunut treenisunnuntaille. Ja siltä se eilen aamulla taas näyttikin, mutta loppujenlopuksi treenasimme kosteissa oloissa, onneksi ei sentään satanut kaatamalla eikä edes kokoaikaa.
Suurin hehkutuksen aihe näistä treeneistä on se, että Hymy uskalsi mennä PUOMIN!!! JES!
Voi sitä iloa kun Hymy parin hyvin rauhallisen harjoittelukerran jälkeen kipitti puomia kuin vanha tekijä. Sain myös huomata kuinka tajuttoman nopeasti Hymy sen puomin menee, pääsi nimittäin vikalla kerralla vähän karkaamaan ja hyppäsikin kontaktien ohi, höh. Jatkossa pitää siis olla tarkkana ettei pääse karkaamaan ja siten ohittamaan kontakteja..!
Tähän väliin siis video todisteeksi, se uskaltaa! ;)


                                                              pienen tuen avulla aluksi<3

Toinen video on niin pimeä ettei siitä koneella juuri mitään näkyisi, mutta siinä se menee puomin jo ihan ilman tukea!

Puomiharjoitusten jälkeen alettiin tekemään melko mutkikasta rataa, jota oli itsekin välillä vaikea muistaa. Koiraa sai ohjata esteelle kyllä joka suunnasta, takaakierroilla ja vaikka miten. Aikamoista kiemurtelua! Hyvin meillä kuitenkin meni, ainakin siltä tuntui. Alan huomaamaan, että Hymy kehittyy isoin harppauksin mutta itse jumitan ohjauksissan, pitäisi varmaan mennä ihan ilman koiraa treeneihin, vain harjoittelemaan niitä ohjauksia ja AJOITUSTA. Vaikea laji! :D Mutta kyllä me opitaan, yhdessä!
En jaksanut alkaa väkertämään rataa ohjelmalla, se oli sen verran mutkittelua ettei siitä mitään selvää olisi saanut. Videot kertovat varmasti paremmin :)
Hymy suoritui kepeistä taas tosi nätisti, yksikään ei mennyt ohi ja valmentajakin totesi että varmistelen vähän liiaksikin suoritusta!
Näette myös pari videopätkää jossa valssin kautta yritän saada Hymyä kepeille, mutta ei meinaa millään onnistua. En tajua miten sain tuosta tehtyä mukamas niin vaikean ohjauksen, olin ilmeisesti vaan hirmusti myöhässä ohjauksessa. Eli ajoitusta, ja nopeutta minulle kiitos!



toivottavasti näkyy jotain! kunhan opetan hovikuvaajani videoimaan järkkärillä, parantuu videoiden laatu!



kepit :)



muuten meni kivasti, mutta vikan esteen Hymy päätti ohittaa. Höh.





maanantai 28. lokakuuta 2013

Synttäripaketti :)

Kuten jo aiemmin mainitsin, Hymylle oli tulossa synttäripaketti. Tänään se sitten saapui, mystinen Peten Koiratarvikkeen paketti! Kuvat kertonevat enemmän mitä sieltä tuli, molemmat asiat olivat Hymyn mieleen, erityisesti jälkimmäinen lahja oli Hymyn mielestä todella mielenkiintoinen, vaikka aiheuttikin hieman päänvaivaa ;)

 

Kanafileitä, nami!

Jee, älypeli!

Missä ne namit on?! Huomatkaa nami avoimessa luukussa, Hymyllä kesti hetki tajuta että sieltä ne löytyy eikä keltaisen alta..

pähkäilyä<3
Jee, valaiseekohan tuo hyvin? :D pitää testata!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Cafe Carusel

Olen varmaan aiemminkin jossain blogitekstissä Caruselin maininnut, siellä kun tuli käytyä viikonloppuaamuisin melko usein viime talvena. Nyt tämä viikonloppuaamun perinne on vähän väistynyt kiireiden tieltä, mutta tänään pitkästä aikaa lähdimme aamukahville! Hymy pääsi tietenkin mukaan, ja olikin innoissaan päästessään tuttuun paikkaan.












pieni näätäeläin ja isopieni Hymy

  Oli sitten pakko vähän vertailla miten on tyttö kasvanut siitä kun talvella sen kanssa siellä kävimme, ja onhan se<3 Etenkin kuvia vertailemalla huomaa kuinka kaaauunis tyttö siitä on kasvanut! Muutenkin lämpimästi suosittelen Caruselia kaikille kahviloiden ystäville, superherkullinen pohjaton kuppi Moak-kahvia, ja koira kainaloon, ja kivat rantareitit ulkoiluun, jos sää suosii. Ja paljon koiraystäviä, tänäänkin paikalla oli ainakin 5 muuta koiraa!
















perjantai 25. lokakuuta 2013

Hymy 1veee !

Hymyllä on tänään suuri päivä, synttärit!
Pieni synttärilahjakin on postissa tulossa, varmaan saapuu maanantaiksi, jännittävää! Aamu aloitettiin aikaisella aamulenkillä ja pienellä synttärikuvauksessa, josta Hymy ei ehkä niin tykännyt :D Pitänee ottaa vielä vähän virallisemmat "rakennekuvat" kunhan ehtii ja muistaa.
Täytyy varmaan vähän hellitellä herkuilla tuota päivänsankaria vielä tänään, ja jollain kivalla lempitekemisellä, onhan tämä suuri merkkipaalu päästä lähes aikuisen koiran ikään ;) <3


saisinko jo niitä nameja..?



tiistai 22. lokakuuta 2013

Sunnuntaitreenit

Tokavikat sunnuntaitreenit oli superkivat. Sää suosi, oli ihan mahtavana aurinkoinen keli jälleen, ja edes karsea flunssa ei pitänyt mua treeneistä poissa!
Aluksi tehtiin eri ohjausharjoituksia, uutena ohjauksena jaakotus, eli ohjaus jossa koira otetaan vastaan samalla kädellä kuin se on ohjattu hypyn yli, ja koira on hetkellisesti ohjaajan selän takana. Tällä ohjauksella olisi siis tarkoitus saada koira kääntymään mahdollisimman tiukasti! Jäi vielä vähän pimentoon mulle, mutta se sallittakoon kun kyse on ihan uudesta ohjauksesta mulle. Onneksi youtubesta löytyy paljon havainnollistavaa materiaalia!

Jaakotuksen harjoittelemisen jälkeen alettiinkin sitten tekemään pidempää rataa, aluksi osissa ja ihan loppuun tehtiin se kokonaan. Tuntui että löydettiin Hymyn kanssa toimiva yhteinen sävel, ja vedettiin niin hienosti yhteen! 4-5 esteen pätkissä tahkottiin rata läpi, ja sitten kokonaan ilman taukoja. Hymy meni superhienosti, teki just niinkuin toivoin ja itsekin ilmeisesti ohjasin koiraa hyvin ja kommunikoin hyvin esteillä, jess! Harmi ettei saatu videolle rataa, olis ollu kiva nähdä miltä se sitten oikeasti näytti. Itselle jäi ainakin tosi hyvä mieli, ja valmentajakin kehui kovasti kehittymistämme :)

Tähän rataan kuului myös kepit, 12kpl. Mulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia että suoriuduttaisiin kepeistä yhtään mitenkään, kun on mennyt niin takkuisesti keppitreenit. Kuitenkin, kuten aiemassa kirjoituksessa mainitsin, tuntui kuin Hymylle olisi jotenkin loksahtanut se keppien rytmi lauantaina. Hymy meni tosi kivasti, ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun Hymy ihan oikeasti pujotteli keppejä täysin oikeaoppisesti, yksikään ei jäänyt välistä...! Hidastahan tahti oli ja Hymy katseli multa apua jonkin verran, mutta oli se silti jotain niin uskomatonta verrattuna aiempiin suorituksiimme! Kun vain tämä nyt vain ei ollut mikään sattuma, että ensi sunnuntainkin treeneissä olisi yhtä hyvä meininki keppien osilta :)
Tähän perään vielä hieno taiteilu millaista rataa tehtiin, jos siitä mitään selvää saa. Radalla käytin ohjauksina valssia ja persjättöä, ja päästiinpä vähän irtoamistakin harjoittelemaan kahden viimeisimmän esteen kohdalla, kun jäin itse esteelle nro 13 ja lelun hienoisella avustuksella lähetin Hymyn esteelle nro 14. Hienosti meni!





maanantai 21. lokakuuta 2013

minipostaus minitreeneistä

Lauantaina käytiin vielä viimeisellä korvaustunnilla Malminkartanossa. Treeneissä oli viisi koirakkoa joiden kesken 45 minuutin treeniaika piti jakaa, joten ei paljon ehditty tehdä. Hyvä fiilis jäi kuitenkin, etenkin keppien osilta!
Aluksi tehtiin muutaman esteen helppoa, vähän tylsähköä rataa. Mutta jos jotain niin ainakin vauhtia löytyi Hymyltä tälle radalle! Sitä ehdittiin tehdä muutama kerta, ja lopuksi otettiin vielä kepit verkoilla.
Tuntui kun Hymyllä olisi jotkin palaset keppien osilta loksahtaneet kohdalleen, parin ekan haparoivan kerran jälkeen Hymy löysi uskomattoman hyvän rytmin 6 kepin sarjalle, ja tehtiin pari toistoa vielä perään. Tämä ihmeellinen rytmin löytyminen näkyi myös sunnuntain treeneissä, joista lisää seuraavassa postauksessa.
Kaikinpuolin oli siis ihan hauskat treenit, ja keppienkin ansioista jotain todella jäi treeneistä käteen :)
Mutta nyt riittää selostus, parit videot vielä loppuun, Hymyn vauhti ei välity yhtään niin hyvin noille videoille.. vai oonko mä vaan niin hidas että Hymy tuntuu hurjan nopealta?





Pari hyppyä & valssi


mamma ei pysy perässä ollenkaan!




   "hiukan" epäonnistunut takaaleikkauksen tyyppinen ohjaus.. :D





täysii!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Kaunokainen

Terveisiä syysflunssan kourista. Ahkerana työntekijänä sairastan tehokkaasti viikonloppuna näköjään.
Saa nähdä millaisen kivan touchin flunssan puurouttamat aivot antavat viikonlopun agitreeneille, hah!

Toivotamme Hymyn kanssa hyvää, flunssatonta ja aurinkoista viikonloppua näiden kuvien kera! :)


puolipystykorva





maanantai 14. lokakuuta 2013

kepit..

Blaah. Kepit, kepit, kepit... vihaan niitä! Tai en mä ehkä vihaa, mutten ainakaan pidä niistä!
Askartelin viikonloppuna hienosti tee se itse-kepit. 6kpl aurauskeppejä K-raudasta (8€), niitä vähän sahailtiin terävimmiksi että saa hyvin maahan upotettua. Toimii niin kauan kunnes maa jäätyy, joka ei toivottavasti tapahtu jo loppuviikosta niinkuin on uhkailtu.. :D
Ollaan treeneissä harjoiteltu keppejä, ja totesin että kaivataan aktiivisempaa treeniä niiden osalta. Sen takia nuo omat "kepit" on mahtavat. Eilen niillä sitten treenailtiin,  meni kyllä hermot loppujenlopuksi. Äh, mä en osaa, Hymy ei osaa, ja mä turhaudun ja Hymy alkaa pelleilee. Tämä siis kun 6 kepillä yritettiin. Meidän suurimpia ongelmia on varmaan seuraavat;

-  Hymy katsoo ihan liikaa mua, siis kokoajan
-  En osaa ohjata keholla tarpeeksi sujuvasti
-  Ohjaan epäselvästi muutenkin
-  Ömm, ei vaan osata.. :D
-  Ohjurit/verkot tarvittaisiin, tai onkohan meillä mahdollisuutta oppia ilman niitä..?

meidän hienot kepit!

Mitenköhän mä saisin sen katsomaan eteenpäin ja kulkemaan itsenäisemmin? En enään varsinaisesti näytä sille tietä niinkuin ihan harjoittelun alussa, kuljen vaan vierellä ja yritän ohjata äänellä, joskus kyllä pakko huitaista kädellä kun koira katsoo niin kysyvästi.
Tänään ainakin tein päätöksen että harjoitellaan aluksi vain 3 kepillä, lähetän sitä niille kaikenmaailman kulmista ja suunnista. Sitä tehtiin tänään 2 x 15min pätkinä, palkitsin Hymyä aina pallolla kolmannen kepin jälkeen. Tämä ehkä auttoi, että Hymy tietää selkeemmin mitä tehdä kun tulee käsky "kepit", ja suoritti aika usein tämän pätkän oikein, välillä kiersi, ohitti tai muuten vain sekoili. Eli ehkä harjoitellaan näin niin kauan kuin voidaan, 3 kepillä. Olisi kiva saada nuo aurauskepit johonkin pihaan maahan kiinni ennen maan jäätymistä, harmi vain ettei kukaan tuttu omista pihaa! Muualta nuo vain revittäisiin irti tod.näk!

Kaikinpuolin tän päivän harjoitteluista jäi positiivinen mieli, eilen oli vaan toivoton fiilis. Kai me nämä opitaan, tähän tarvitaan vaan kärsivällisyyttä ja paljon toistoja, usein mutta lyhyissä pätkissä, mutta tietenkin kaikessa myös kohtuus ettei mene maku kummaltakaan. Ehkä me vuoden päästä mennään kepit hienosti, vaikka takaperin ;)


treenit ja lenkkeily pistää väsyttämään<3



perjantai 11. lokakuuta 2013

muutama kuva

Tässä muutamia tämän illan otoksia. Kuten huomata voi, hieman on kameran käyttötaidot VIELÄ hakusissa mutta kyllä se nämä kuvat tästä vain paranevat! Mukavaa perjantai-iltaa toivottaa Hymy :)!


Hassu luimukorva<3

söpöläinen

jaksan poseerata nätisti liikkumatta ainakin puoli sekuntia!

kohta mä sen...

...nappaan!

torstai 10. lokakuuta 2013

Välineet kuntoon!

Jess, eilisten synttäreideni kunniaksi minua lahjottiin mitä mahtavimmalla asialla, uudella järkkärillä! Entinen, 7 vuotta vanha EOS sanoi sopimuksen irti loppukesästä. Uutta onkin kaivattu, ja täällä se nyt sitten on! Canon EOS 600D. Vielä kun oppisi käyttämään tuota, tuntuu hirveän erilaiselta 350D:hen verrattuna :D
Eli kuvien laatu ja määrä toivon mukaan paranee pikkuhiljaa ;)



Hymyn taidonnäyte "orava"-tempusta :D

tiistai 8. lokakuuta 2013

treats

Viikonloppuna innostuin ostamaan Hymylle uusia nameja, kun kuitenkin jo yli puoli vuotta samoilla aina menty. Havahduin jotenkin siihen, että nehän ovat ihan kuraa, enkä enää niitä Hymylle halua syöttää. Se on myös selkeästi osoittanut kyllästymisen merkkejä niihin, enkä ihmettele kun tarkemmin aloin katsoa namien sisällysluetteloa..viljaa, lihaa muutama prosentti + muita ihmeellisiä mössöjä. yäk.

Suuntasimme siis Mustiin ja Mirriin, josta tarttui uusien namien lisäksi mukaan poronkorva. Paitsi että eihän tuo sitä syö, välillä natustelee mutta muuten ei. Hymy on todella huono syömään mitään luita, perus piggy-tikkuja se saattaa syödä jos joku sille pitää tikkua pystyssä/tai on ihan liian tylsää. Siankorvat ei juurikaan maistu, ei näköjään poronkorvatkaan, eikä "kanarulla"-luut, ainakaan muutamaa maisteluhetkeä lukuunottamatta. Ainut mitä tämä on jaksanut syödä melkein loppuun on pienet luut jotka ilmeisesti ovat jotain osaa vasikasta..? Mutta jos ei maistu niin ei maistu. Olisi vain hyvä kun tuo jaksaisi edes vähän luita pureskella niin pysyisi hampaat kunnossa. Vinkkejä superherkullisista luista tai muista vaihtoehdoista otetaan vastaan ilomielin!

Treeninameiksi ja muuten vain makupaloiksi meille lähti Planet Petin Chicken Fish Twistejä. Niistä lähtee todella herkullinen tuoksu.. Hymy tykkää todella paljon, ja mahakaan ei mennyt sekaisin vaikka sunnuntain treeneissä niitä iso kasa käytettiin.

yumm, kyllä maistuu! Näistä on helppo leikellä sopivankokosia palkkanameja
Kotona naposteltaviksi nameiksi löytyi kovia riistaherkkuja, joita sitten extempore päätin Hymylle testata kun alennuksessa olivat ;) Oletuksena oli että tuolle luiden suhteen niin nirsolle tytölle ei nämä maistu, mutta kyllä ne upposi. Muutama piti kuitenkin piilottaa pahan päivän varalle, niinkuin Hymy aina tekee kun on isompi namipala kyseessä. Hassu. 


Parasta näissä tuotteissa on se, että ne ihan oikeasti sisältävät lihaa/kalaa, eikä pelkkiä täyteaineita. Hintaakin on sitten tietenkin hiukan enemmän, mutta sen olen valmis maksamaan laadukkaammista nameista. Ei muuta kuin herkuttelemaan!



sunnuntai 6. lokakuuta 2013

lauantain & sunnuntain treenit

Lauantaina oli meidän jatkoryhmän viimeiset treenit, mutta la 19.10 käydään vielä korvaamassa yksi väliin jäänyt treenikerta. Tästä eteenpäin treenit vaan siis sunnuntaisin, ja lokakuun lopussa loppuu sunnuntaitreenitkin. Pitää nyt katsella jatkoa, missä ja mille kurssille/jatkuvaan ryhmään haluttaisiin suunnata :)
Taukoa ei tähän väliin mielellään ottaisi, on kuitenkin niin kivasti treenailut sujunut meillä!
Lauantain treeneissä tehtiin rataa, joka näkyy videoilla. Aluksi tehtiin rata kerran, sitten oli tarkoitus tehdä se kaksi kertaa putkeen. Muurin jälkeen piti tehdä valssi/edestäleikkaus ja sitten taas kahden kaaressa olevan esteen jälkeen jompikumpi samoista ohjauksista.  Ehdittiin aika monta kertaa tehdä rataa, hipsuttelen videoilla hassusti, mutta ihan kivasti meni. Ohjaukset meni ihan hyvin, mutta tuntuu että olen aina vähän väärässä paikassa, toisinsanoen liian kaukana esteestä, liian sivussa, liian lähellä koiraa, yms yms. :D Eli harjoiteltavaa riittää, vaikka päällisin puolin nuo kaksi ohjausta on jo jotenkin hallussa.
Tässä siis ensiksi videopätkiä lauantain treeneistä:


 Alku meni hyvin, mutta toisella kierroksella edestäleikkaus esteen edessä; fail

fail, melkein törmäsin Hymyn kanssa, unohdin mitä olin tekemässä! (y)

muuten hyvä suoritus mutta tein käden vaihdon vaan liian myöhään, joten Hymy jatkoi
vasemman käden seurausta, oikea käsi heilutti estettä kohti vailla koiraa :D

Tänään treenit oli tosi kivat, sää oli myös aivan mahtava! Lämmintä ja aurinkoista. Harjoiteltiin puomia, keppejä ja sitten ihan vain rataa. Meidän rataan kuului kepit - hyppy - hyppy - putki - putki - okseri/pituuseste. Hymy meni molemmat putket nyt ilman minkäänlaista ongelmaa, vaikka olivat yhtä mutkalla kuin viimeksi. Vauhti vain lisääntyi kerta kerralta kun niitä mentiin, rohkea tyttö!
"Okseri" oli meille taas uusi este, tehtiin sitä vain yhdellä osalla, mutta olisi tuo kuvien perusteella mennyt pidempääkin estettä, sen verran oli varaa siinä. Mutta on hyvä aloittaa ihan iisisti :)
Puomia yritettiin harjoitella, hirveästi nameja ja kehuja, mutta ei silti taas päästy nousun puoliväliä pidemmälle. Joten alettiin tekemään maassa olevaa puomia, siitä Hymy tykkäsikin tosi kovasti. Menisipä se oikeaa puomia yhtä vauhdilla ja innoissaan!
Rataa mentiin kyllä täysiä, eikä siinä tehty sen kumemmpia ohjauksia kuin valssia ja takaaleikkausta. Takaaleikkausta tehtiin ekan putken kohdalla, Hymy sinkosi käskystä putkeen tosi hienosti ja sain hienosti tehtyä takaaleikkauksen. Irtoavuutta siis putkelle ainakin löytyy, mutta se tuntuukin olevan Hymyn yksi lempiesteistä!
Keppejä yritettiin treenata, mutta siitä ei oikein meinannut tulla mitään. Hymy kyllä osaisi, mutta mun ohjaus siinä mättää. Olen hieman hidas käskyissä ja liikkeissäni, ja näin Hymy yleensä ohittaa vahingossa yhden kepin. Harjoiteltiin siis sitä, että koira menisi kepit niin että ohjaaja ei ohjaa käsillä yhtään. Hmm, me ollaan tehty aina vaan niin että kädellä näytän reittiä, ja se onkin sujunut hyvin. Onneksi ongelmakohdat on tiedossa, joten kunhan kehitän hieman reagointikykyäni ja rytmitystä niin kyllä me ne kepit opitaan ;)
Kiitos Lauralle kuvaamisesta! ;)


 
 meidän hieno valssi :)

samperin kepit!




perjantai 4. lokakuuta 2013

Pelottava Puomi

sunnuntain möllirata AST:n kentällä, muutama hyppy jää kuvan ulkopuolelle

 Huh kiirettä! Töitä, oppimispäiväkirjaa ja kaikenlaista muuta siinä ohella.
Viime sunnuntaina meillä oli kuitenkin tosi kivat treenit, jälleen siellä AST:n kentällä. Siellä oli perjantaina ollut epikset, joka sunnuntaina oli vielä pystyssä. Tehtiin siis möllirataa, joka oli aika hauska. Jätettiin radasta vain Hymyn kanssa pois puomi ja A-este, koska ne on meille vielä ihan vieraita. Tai ainakin oli treenien alussa ;)
Radalla oli 3 putkea, jotka oli myös Hymylle jännittäviä. Putket olivat kaikki vähän mutkalla, eli niistä ei nähnyt ulos sisäänmennessä. Hymy on mennyt ainoastaan suoraa putkea, joten aluksi se ihmetteli noita kovasti, eikä meinannut mennä. Pienten suostuttelujen ja treenausten jälkeen se meni niitä tosi reippaasti kovalla vauhdilla! Välillä rataa tehdessä meinasi iskeä arkuus, ja Hymy peruutti putkesta pois mutta se oli ihan ymmärrettävää, kun tälläisiä ekaa kertaa mentiin :)
Pääsin myös ihan todella juoksemaan Hymyn perässä, se pinkoo hurjaa vauhtia ja saa kyllä juosta kovaa että ehtii sitä ohjailemaan radalla, muutenkin kun ollaan vielä niin amatöörejä niin ei tota vauhtia ihan niin paljon tarvis.. :D mutta tuleepahan liikuntaa! Radalla sai valssata muutamaan otteeseen, ja taisi siinä yksi persjättökin tulla. Pari tosi hyvää suoritusta saatiin, hyvä me! :)

the Puomi, kauhean pelottava!

 Treenien lopuksi mentiin vielä harjoittelemaan meille uutta estettä, puomia. Hymy kiipesi puomille varoen, ja kun oltiin nousun puolivälissä se tuntui huomaavan yhtäkkiä kuinka korkealla ollaan. Tästä seurasi välitön jähmettyminen paikoilleen. Kehuin ja palkkasin Hymyä, ja muutaman askeleen se liikkuikin eteenpäin. Nostin tytön alas ja päätettiin että treenataan lisää ensi kerralla. Tehtiin vielä kepit pariin otteeseen lopuksi, ja ne menikin tosi kivasti. Hiukan hitaasti mutta ihan nappiin!

Hyvää viikonloppua kaikille! :)