keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Hyvien uutisten vuoro :)


Kiitos kaikille kannustavista kommenteista, hetken oli mieli kyllä aika maassa!
Siitä kun sitten pääsi ryhdistäytymään niin alkoi kuumeinen yhteydenotto eri kasvattajiin, ja yhdeltä sainkin kullanarvoisen vinkin. 
Muutama puhelu lisää, ja eilen kävinkin sitten katsomassa lupaavaa tyttöpentua. Suloinen kuin mikä!

En olisi uskonut että sopiva pentu löytyy näin nopeasti, mutta joskus käy tuuri. Nyt sitten odotellaan vielä kaksi viikkoa kunnes pikkuisen saa hakea.

Pieni jännitys on kuitenkin ilmassa, kun edellinen yritys meni ihan nurin.. 
Mutta toisaalta, en jaksa uskoa että salama iskisi kahta kertaa samaan paikkaan, joten eiköhän kaikki mene hyvin tällä kertaa. Ainakin toivon sitä todella, ja niin varmaan moni muukin joka pettyi kun minulle ei koiraa vielä tullutkaan!
Pentu, jonka piti tulla minulle toisesta kennelistä toipui ilmeisesti lähes ennalleen, joten asiat on jokaisella osapuolella kaikinpuolin hyvin, onneksi tyttö toipui ja saa viettää mukavaa koiranelämää!



Olen niin myyty tälle sydäntenmurskaajalle!
                                              


Nyt paluu takaisin syys-ja tuleviin joulukiireisiin, mahtavaa oli käydä kirjoittamassa iloisia uutisia.









sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Huonot uutiset.

Tämän viikonlopun aikana kaikki on muuttunut.
Juuri nyt minun pitäisi olla tuleva pentu sylissäni, tutustumassa siihen ensi kertaa! Ja 8 päivän päästä sen pitäisi olla kotiutumassa luokseni!
Toisin kävi, elämä yllätti taas. Pentuni sai jonkinlaisen sairauskohtauksen (aivoinfarkti, pullistuma, selkäytimessä jolu vuoto- neurologi ei osannut 100% sanoa mikä pentuun iski). Tyttö on elossa kuitenkin ja voi toipua vielä tästä, mutta jää näin ollen kasvattajalle kotikoiraksi. Toivon sydämeni pohjasta että pentu toipuu ennalleen ja pääsee elämään onnellista koiranelämää!
Minä taasen haikein mielin pakkaan hihnat, luut, lelut ja pian postissa tulevan sängyn kellarin uumeniin. Hautaan niin lähellä olleen unelman, kunnes sopiva narttupentu löytyy. Toivon että se tapahtuu pian, mutta tällä hetkellä olo on aika epätoivoinen ja pessimistinen..

Hyvin pieni osa minussa uskoo että jossain on se juuri minulle tarkoitettu pentu <3
olen kiitollinen siitä että 'pentuni' on kuitenkin elossa, siitä että kasvattaja piti minut ajantasalla tilanteessa ja kantaa vastuun ja huolehtii sairastuneesta pennusta, eikä myy sitä eteenpäin.
Ehkä kaikella on tarkoituksensa?
Who knows.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Tänään on..


Tämä päivä on pistänyt miettimään kaikenlaista. On nimittäin 7.11. Tasan 12 vuotta sitten Nella syntyi!
Oon mietiskellyt että mihin se 12 vuotta meni niin nopeesti, ja mitä kaikkea sinä aikana ehti tapahtua. Vaikka mitä!
Mutta koska se on ihan pelkkä fakta että aika kuluu tajuttoman nopeesti, en sitä sen enempää analysoi. Enemmän mua on mietityttäny pentu, edelleen nimetön, joka 19 päivän päästä saapuu! Kauhean pian :) Oon vaan mietiskellyt sitä, kuinka hyvin tunsin Nellan, kuinka hyvin osasin sitä lukea -ja se mua. Kuinka tärkeä se oli ja niin ainutlaatuinen, ja vähän myös erikoinenki tapaus. Täydellinen connection meillä kuitenkin oli :)
Miten mä saan samanlaisen uuden koiran kanssa? Mitä jos en pääse sen kanssa lähellekään samaa 'tilaa'?
Jännitystä ilmassa, onhan se pentu mulle ja mä sille täysin tuntematon vielä.
Vaikka järjellä yritän ajatella, mehän 'kasvetaan yhteen' väkisinkin, ja yhteys paranee mitä enemmän aikaa kuluu ja mitä enemmän kaikkea sen pikkuisen kanssa touhuaa. Silti vaan jännittää koska tuntuu että rima olisi jotenkin kauhean korkeella,ja niinhän se tavallaan onkin.
Onneksi koirat on niin avoimia ja nopeasti sopeutuvia, kultaisia otuksia, uskollisia ystäviä ja laumanjäseniä! Tiedän että kaikki tulee menemään hyvin, ehkä tämmöset mietteet ja jännitys vaan kuuluu asiaan! ;)

Sellaista tänään, ja enään alle pari viikkoa niin nään tytön ensimmäistä kertaa! <3
Nimiehdotuksissa on tällä hetkellä suosikkejani Isla, Salka ja Halla. Ja pari muutakin, ehkä pitäis suorittaa vähän karsintaa! :D

lauantai 3. marraskuuta 2012

Kuvapostaus :)

Aloin selailemaan Nellan kuvakansiota, ja päätin sitten että pistän tytöstä
muutaman kuvan tänne, mutta ei se sitten ihan muutamaan jäänyt.. ;p
Mutta kuviahan on aina kiva katsella, ja kun tulevasta pennusta niitä ei minulla vielä ole, niin tässä vähän korviketta!





 Nella tykkäs nukkua mitä erikoisimmissa paikoissa, mutta useimmiten mun tyyny oli se paras paikka.. :D




 Koirakaveri Nape





Ehdottomasti lempipaikka, saattoi istua tässä tuntikausia tarkkailemassa pihalle jossa ei tapahtunut mitään!
 Tästä kuvasta on kohta tasan vuosi, 7.11.11 kun Nella täytti 11v!



Kaunokainen viime syksynä kaverilla viikonloppuhoidossa :)


Harmi että osa parhaimmista ja vanhimmat kuvista on ulkoisella kovalevyllä joka ei tällä hetkellä ole käden ulottuvilla, mutta ehkä sieltä sitten kuvia joskus toiste.