keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Match Show

Viime viikonloppu oli jännitystä täynnä, kun lauantaina suuntasimme kohti Ojangon koiraurheilukeskusta, jossa oli alkamassa Ridgeback-yhdistyksen Match Show.
Itse olen mätsäreissä Nellan kanssa ollut joskus vuosia sitten, en osaa edes sanoa kuinka monta vuotta viimeisimmistä mätsäreistä on tullut kuluneeksi. Ainakin kuusi vuotta, uskoisin!
Hymy otti kaiken aika rennosti, muiden koirien haukkumiset ja yleinen meteli ja meinini ei tuntunut yhtään haittaavan. Hymy tyytyi seuraamaan mätsäreiden etenemistä hiljaa tarkkaillen, samalla kuitenkin yritti kovasti päästä kaikkia tervehtimään, niin koiria kuin ihmisiä. Pari shelttiäkin osui paikalle, vaikka suurin osa taisi olla erkkareissa juuri tuolloin :)
Kehässä meni aika kivasti, itseänikään ei jostain syystä yhtään jännittänyt. Hymy seisoi kivasti (ainakin harjoittelumäärään nähden), ja kivasti kipitti myös rinnalla kun liikkeitä tuomarille esiteltiin joka suunnasta. Pöydällä Hymyä vähän ihmetytti selkeästi, se halusi ensiksikin tervehtiä tuomaria hyvin yli-innokkaasti tapoihin kuuluen, eikä olisi millään suostunut olemaan paikoillaan tutkittavana. Mutta saipahan tuomari jopa hampaitakin vilkaistua.
Saatiin punainen nauha, punasten kehässä ei sitten mitään menestystä tullutkaan mutta se oli odotettavissa, paikalla oli paljon tosi nättejä pentuja kaikenmaailman roduista! Hymy on ehkä vielä hieman keskeneräisen ja kovin lapsellisen näköinen :) <3




Tästä on mahtava jatkaa, mitään ongelmia ei ilmennyt ja kaikki meni niin nappiin kuin ekoissa mätsäreissä voi mennä, jihuu! Kotona olikin sitten eerittäääin väsynyt pentu koko loppuillan, olihan tuo aika pitkä päivä ja kaikki oli ihan uutta tälle shelttitytölle.
Muutamia kuvia tuli napsittua, mutta kännykän kameralla. Laiskottaa todella pahasti järkkärin raahaaminen, tarvittaisiin varmaan joku oma henkilökohtainen kuvaaja!








torstai 11. huhtikuuta 2013

Keppejä!


Pitäisi lukea, mutta pakko välillä päästä kirjottelemaan muutakin kuin tylsiä muistiinpanoja!
Käytiin korvaustunnilla pentuagilityssä, tunnilla harjoiteltiin keppejä, ja itsenäisesti sai treenata putkea ja muuria. Paikalla oli myös samalla pentukurssilla ollut shelttipentu Minni, todella söpö tapaus! Olisipa tajunnut kuvan ottaa kun tytöt nökötti yhdessä sohvalla odottelemassa vuoroaan, turvassa isommilta koirilta jotka olisi niin kovasti pikkuisten kanssa halunnut leikkiä. Sheltit on vaan niin söpöjä <3

Hymyllä alkaa kepit luonnistua jo itsevarmemmin. Edelleen siis harjoiteltiin niin että kanaverkko on siinä ohjaamassa, ja agia aloittaessa Hymyllähän oli sen kanssa vähän vaikeuksia. Kun se näki namikupin, tyyppi läht ryntäämään täysiä eteenpäin, ja niinhän siinä tuli muutamaan otteeseen törmäys verkon kanssa. Onneksi ei traumoja jäänyt!
Nyt se tosiaan itse kipitteli ne aika kivasti, vähän varoen vielä mutta kuitenkin sulavasti eikä törmäillyt, ja vauhtiakin lisäsi kerta kerralla enemmän.
Nyt kun sais sen vaan itse hakeutumaan enemmän sinne keppien sisäänmenoon, nyt se tuntuu siinä alussa vähän haahuilevan (ohjaan varmaan epävarmasti/huonosti), niin jos sitä saatais parannettua!

Itsenäinen harjottelu oli SUPERhauskaa, tehtiin eka pari kertaa putkea ja muuria erikseen, ja ihmetyksekseni sain huomata että Hymy osaa paikka-käskyn jo aika hyvin. Jaksoi odottaa, innosta täristen esteiden käskyjä. Ihana :). Sitten yhdistin meille huimasti radan näistä kahdesta esteestä, eka niin että muuri ja putki ja sitte toisinpäin. Vähän epäkäytännöllinen rata siinä tuli esteiden sijaintien takia, mutta Hymy veti täysiä ja just oikein. Kova hinku olis jo pidempää rataa taas päästä kokeilemaan, se 5 estettä oli aika ideaali, ja hauska.

Enään yksi korvaustunti meillä jäljellä, tämä tarkoittaa sitä että varmaan tulee pieni tauko treeneihin, kun tuntuu ettei taskunpohjalta löydy hirveesti ylimääräistä mihinkään. Jokin jatkuva agiryhmä, tai ees muutaman kerran kurssi olisi aika unelma, mutta pitää siirtää lähemmäs kesää. Onneksi kotonakin voi harjotella itsenäisesti paljon! Ja mukavasti saa ajan kulumaan vaikka mätsäreissä joita alkaa varmasti pikkuhiljaa olemaan enemmän ja enemmän ;)

PS. Hyviä agilitytreenipaikkoja/kouluja tms saa vinkata! Ei nykyisessäkään mitään vikaa oo
mutta asioihin on hyvä olla perspektiiviä joka suunnasta..