keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Match Show

Viime viikonloppu oli jännitystä täynnä, kun lauantaina suuntasimme kohti Ojangon koiraurheilukeskusta, jossa oli alkamassa Ridgeback-yhdistyksen Match Show.
Itse olen mätsäreissä Nellan kanssa ollut joskus vuosia sitten, en osaa edes sanoa kuinka monta vuotta viimeisimmistä mätsäreistä on tullut kuluneeksi. Ainakin kuusi vuotta, uskoisin!
Hymy otti kaiken aika rennosti, muiden koirien haukkumiset ja yleinen meteli ja meinini ei tuntunut yhtään haittaavan. Hymy tyytyi seuraamaan mätsäreiden etenemistä hiljaa tarkkaillen, samalla kuitenkin yritti kovasti päästä kaikkia tervehtimään, niin koiria kuin ihmisiä. Pari shelttiäkin osui paikalle, vaikka suurin osa taisi olla erkkareissa juuri tuolloin :)
Kehässä meni aika kivasti, itseänikään ei jostain syystä yhtään jännittänyt. Hymy seisoi kivasti (ainakin harjoittelumäärään nähden), ja kivasti kipitti myös rinnalla kun liikkeitä tuomarille esiteltiin joka suunnasta. Pöydällä Hymyä vähän ihmetytti selkeästi, se halusi ensiksikin tervehtiä tuomaria hyvin yli-innokkaasti tapoihin kuuluen, eikä olisi millään suostunut olemaan paikoillaan tutkittavana. Mutta saipahan tuomari jopa hampaitakin vilkaistua.
Saatiin punainen nauha, punasten kehässä ei sitten mitään menestystä tullutkaan mutta se oli odotettavissa, paikalla oli paljon tosi nättejä pentuja kaikenmaailman roduista! Hymy on ehkä vielä hieman keskeneräisen ja kovin lapsellisen näköinen :) <3




Tästä on mahtava jatkaa, mitään ongelmia ei ilmennyt ja kaikki meni niin nappiin kuin ekoissa mätsäreissä voi mennä, jihuu! Kotona olikin sitten eerittäääin väsynyt pentu koko loppuillan, olihan tuo aika pitkä päivä ja kaikki oli ihan uutta tälle shelttitytölle.
Muutamia kuvia tuli napsittua, mutta kännykän kameralla. Laiskottaa todella pahasti järkkärin raahaaminen, tarvittaisiin varmaan joku oma henkilökohtainen kuvaaja!








1 kommentti:

  1. tässä teille henkilökohtainen kuvaaja ;) (kunhan oma hauvavauva antaa myöden päästä kuvailemaan).
    En tienny teidän olleen tämmösissä, et ollu mitää puhunu! Muistan vaan et kerroit sillo olevas tuol jossain, mut olin niin kierroksilla Zaran kotiutumisesta, etten tajunnu sen enempää ruveta kysymään et mitäs siellä teet :D

    VastaaPoista