Koirien kanssa telttailemassa

Viime viikon tiistaina lähdimme Hymyn kanssa  ystäväni Lauran  ja hänen villakoiramummonsa Bellen kera telttailemaan. Suuntana oli yksi Espoon ulkoilusaarista, Stora Herrö (käy kurkkaamassa!) Paikalle pääsi kätevästi saaristoveneellä, ja matkaan meni noin tunti. Koirat otti lautalla rennosti, Belle torkkui ja Hymy katseli merimaisemia innoissaan. Tavaraahan meillä riitti, molemmilla rinkat, sekä ruokakassit. Kun saarelle päästiin, hetki harhailtiin metsässä kun yritettiin läheinen keittokatos löytää, jonka lähistölle suunniteltiin majoittuvamme. Onneksi puhelimesta löytyi kompassi, ja yksi karttakin löytyi näköalatornin juurelta.
Ja oli se paikka kaiken etsimisen arvoista, wow!

Kalliolta löytyi ruokapöytä, jonka vieressä oli sopivan näköinen maatilkku teltalle. Olihan se juu vähän haastavaa telttaa kiinnittää kallioiseen maastoon.. :D Mutta jälleen kaiken sen vaivan arvoista, näkymä oli nimittäin aivan mahtava, eikä ketään lähistöllä. Saatiin siis ihan omaan käyttöön grillikatos, vessa ja tuo mahtava näköala.
Koirilla oli selkeesti tosi hauskaa, juoksivat meidän lähettyvillä omia polkujaan ja tutkivat ympäristöä, Hymy kävi muutaman kerran yksin kahlailemassakin. Loppupäivä kului rattoisasti grillatessa ja herkutellessa, ja myöhemmin illalla/yöllä käytiin myös tsekkaamassa näköalatorni, koirat jälleen ihan fiiliksissä mukana. Näytti ihan kuin nää kaksi olisi leikkinyt olevansa jotain metsän otuksia, susia kenties.. Ihan omat jutut niillä tuntui kokajan olevan, Belle veti edellä ja Hymy juoksi uskollisesti villakoiravanhuksen perässä, välillä omille poluille eksyen.

Yö vietettiin teltassa sulassa sovussa, kuumahan siinä alkoi aamulla tulemaan, mutta hyvin nukuttikin, niin ihmisiä kuin koiria! Aamulla heräsin siihen että joku tuhisi mun korvaan. Hymy oli huomannut että mammalla oli mukana ilmapuhallettava tyyny, ja halusi myös nauttia sen mukavuudesta. Hulvattoman rennosti tyyppi nukkui vaikka missä asennoissa vieressäni, niin että ainakin pää oli kokoajan tyynyllä :) hassu <3

Voin siis lämpimästi suositella, Stora Herrö oli oikein sopiva saari telttailuun ja juuri koirienkin mukaan ottamiseen. Hirveästi ei saarta enempää tutkittu, muuta kuin saaristovenelaiturilta käveltiin pienen harhailun myötä grillipaikalle. Mutta niitäkin on siellä muutama, ilmeisesti ainakin 3kpl. Ei siis tarvitse kaikkien yöpyjien linnoittautua samaan paikkaan :)
Pienten koirien kanssa homma toimi kätevästi, ja vaikka periaatteessahan koirat pitäisi kytkettynä olla, nämä kyllä remusivat vapaana aika paljon, etenkin kun rinkkojen ja ruokien kanssa yritimme päästä leiritymispaikalle, helpotti paljon kun ei tarvinnut remmissä raahata koiria :)
Ja oli siellä muutkin koirat vapaana, ja paikkana tuo on juuri sellainen, että tuntuisi tyhmältä kävellä koira hihnassa keskellä metsää.. Tietenkin jossain kohtaa saaren reunoilla oli hieman kallioista, siellä jos liikkuu on hyväkin pitää koira kiinni ettei pääse molskahtamaan kallioilta mereen jos siellä reuhaa.

mahtava telttapaikka! (kiitos Laura kuvasta, lainasin sulta muutamaa ;D)

Hymyn mielestä telttailu on ihan kivaa, ainakin jos on tyyny mukana.

Laura otti viltin..eiku villakoiran mukaan! Belle <3

Aika juoksee, suru helpottaa

23.7.2013 tuli kuluneeksi vuosi Nellan kuolemasta. Tämä päivä vietettiin kaverin & kaverin koiran kanssa telttaillen, tästä tosin lisää seuraavassa kirjoituksessa.
Tälläisinä 'merkkipäivinä' huomaa aina kuinka nopeasti aika menee. Vasta oltiin siinä vaiheessa kun joka kuun 23. päivä havahduin miettimään, että siitä on jo kuukausi, kaksi , kolme, neljä.. Ja aina tuli mietittyä katkerana '4 kuukautta sitten Nella oli vielä elossa ja kaikki hyvin'.
Pikkuhiljaa tuo ikävä päivä alkoi unohtua, ja sitä myötä ikävä helpottaa. Tai no, en tiedä voiko sanoa että se helpotti, mutta ainakin ikävöinnin määrä väheni huomattavasti.
Oli se vain niin mainio koira, niin rakas, joka ilahdutti meidän perhettä ja monia muita lähes 11 vuoden ajan <3
Yksi hymyilyttävä muisto on se, kun viime kesänä kaupan edessä kun odoteltiin,
eräs n. 9v tyttö rakastui Nellaan palavasti, ja matkaansa jatkaessaan totesi 'Heihei prinsessa ihanuus'.
Ikävä on edelleen hirmuisen kova, mutta onneksi on Hymy tuomassa iloa päiviin :)

Huomaamatonta harjoittelua

Ensinnäkin, mihin tää aika on kulunu? Ensi viikolla tuo pieni (kyllä, se on edelleen pieni..) täyttää jo 9kk! Vastahan se tuli meille.

Ja nyt onkin sitten hehkutusta luvassa. Tässä parin viime päivän aikana olen taas saanut huomata, että on toi vaan niin huippu koira, rotu, yksilö, siis kaikinpuolin kaikki täsmää. Lenkkien yhteydessä oon alkanut taas ottamaan vähän luoksetuloa, kontaktiharjoittelua, sivullemenoa, seuraamista ja paikallaoloa treenaamaan rennosti. Pitkään aikaan ei oo tullut kokeiltua miten hyvin tuo jaksaa olla paikallaan, tai kuinka pitkään jaksaa seurata. Hyvin ja pitkään! Tai no, ainakin meidän mittapuulla :D
Huomaa että Hymy oikeen nauttii kun pääsee loistamaan taidoillaan. Innostus nousee valtavaksi kun tyttö tajuaa että mulla on taskut täynnä nameja, ja edessä on pieniä treeninpätkiä.

Tuloksena on nyt muutaman päivän aktiivisen "treenaamisen" jälkeen luoksetulon vahvistuminen. Tulee taas vain yhdestä käskystä ja 9/10 tapauksessa jättää kiinnostavan asian omaan rauhaan, ja sinkoaa mun luokse. Jes! Tähän asti on lähes aina joutunut tänne-käskyä toistamaan muutaman kerran, ja se on turhauttavaa. Ja oma vika tietenkin vain, kun ei ole laiskana jaksanut näitä asioita harjoitella, miksi ihmeessä?!
Hymy on alkanut myös tarjoamaan seuraamista tosi paljon, ja reagoi heti kun mainitsen sen nimen. Ainakin jos ei oo mitään pahempia häiriöitä, aiemmin taas sai monta kertaa yrittää kiinnittää tyypin huomiota ennenkuin se edes tajusi että sitä kutsutaan. Eli taas kerran, jes! Seuraaminen on niin mahtavan tuntusta ollu nyt parin viime lenkin aikana, eihän tuo vielä pitkiä matkoja sitä jaksa, lyhyitä muutamien metrien matkoja, mutta sitäkin intensiivisemmin ja innokkaammin :)

Paikallaolo oli meidän agilitykurssin suurimpia ongelmia, kun piti lähteä rataa suorittamaan ja jättää Hymy odottelemaan lähtöviivalle. Melkein aina kun käänsin selän, niin lähti tulemaan perään, joskus jo aiemminkin. Ja kotimaisemissa harjoitellessa usein ei kovin kauas mua päästänyt, ja pienikin häiriö sai sen nousemaan ja tulemaan luokse. Nyt se on nakuttanu tosi nätisti paikoillaan, antanu mun kiertää selänkin takaa ihan iisisti ja jaksanut istua pitkiä (meille molemmille ikuisuuden tuntuisia) aikoja odottelemassa.

Eli meille kuuluu hyvää! On hyvä fiilis kun homma toimii, heti kun on vähän jaksanut/muistanut pieniä hetkiä lenkistä napata näiden juttujen muistelulle ja treenaamiselle, on tulokset näkyny. Onhan meillä lähtökohta aika alhaalla tietty, mutta jostainhan se on alotettava. Nyt sitten vaan toivon että löydetään joku tälläisille aloittelijoille sopiva agiryhmä, mahdollisimman pian! :) Onhan siitä jo muutama kuukausi kun ollaan viimeksi käyty treeneissä, huh.
Pian toivottavasti treenikuulumisia tiedossa!