torstai 5. maaliskuuta 2015

Uudet valjaat



Heipähei, pitkästä aikaa! Minun pitäisi parhaillaankin olla tekemässä kouluhommia, mutta sen sijaan huomaan lataavani koneelle kuvia Hymystä uusissa valjaissa ja kirjoittamassa tätä päivitystä. Mutta pakkohan se on, koska uudet hienot valjaat ostettiin tänään, eikä ne kohta olisi enää uudet! ;)

Olen jo pidempään harkinnut, tai oikeastaan päättänyt, että ostan valjaat Hymylle. Yhtenä suurimpana syynä on se, että Hymy on alkanut ääniarkailemaan, ja täten kokee esimerkiksi Helsingin rautatieaseman kovin pelottavana paikkana. Se tarkoittaa täyspysähdystä niille sijoilleen, kun tyyppi tajuaa mihin ollaan menossa. Kun selässä on reppu, olalla toinen painava kassi sekä käsilaukku, ei ihan hirveästi olisi tilaa eikä jaksamista ottaa vielä kuusikiloista Hymyä kainaloon. Yhdellä kerralla yritin Hymyä hieman kannustaa tulemaan perässä, ja hups vain panta luiskahti pois Hymyn päältä. Pari sydämenlyöntiä taisi jäädä väliin, olimmehan me Helsingin rautatieaseman ulkopuolella, keskellä kiireisintä Helsinkiä, ruuhka-aikaan. Hymy alkoi peloissaan kipittää kohti lähimpänä seisovaa taksia (ehkä olisi ottanut siitä pikakyydin takaisin Espooseen), mutta onneksi pysähtyi kuin kiekaisin tarpeeksi kovaa ja monta kertaa Hymyn nimeä. Säikähdin kyllä pahemman kerran, siinä oli nimittäin kaikki katastrofin ainekset kasassa. Joten valjaat nousivat ehdottomasti ostoslistan ykköseksi. 

Tänään lähdin Mustiin ja Mirriin aikomuksena ostaa Rukan valjaat Hymylle, joista jo aiemmin olen haaveillut. Ne sellasiet joissa on vähän leveämpi kaulusosa, ja joita löytyy vaikka missä ihanissa kirkkaissa väreissä. Niitä siellä sitten mallailtiinkin, mutta sitten silmiini osui nämä Rukan neonvaljaat (Rukka Neon Harness). Ihana pinkki väri (ei tosin varmaan kauan säily tälläisenä), ja valjaat heijastavat. Aiemmin bongatut valjaat alkoivat näyttämään aika laimeilta näiden rinnalla, ja kun hintakin oli sama, ja S-koko istui todella kivasti Hymyn päälle, nappasin nämä meille. Nyt ei muuta kuin totuttelemaan kävelemään valjaissa, nämä kun ovat Hymyn ensimmäiset valjaat!

Tänne ei sitten muuta ihmeellistä. Ääniarkuudesta lisää joku toinen päivä, nyt palaan kouluhommien ääreen.. Mukavaa (melkein) viikonloppua!

ps. Hymyllä on nykyään ihan oma instagram-tili, sen löydät nimimerkillä lammaskoira !











4 kommenttia:

  1. Niin söpöt valjaat! :) tiedän tosin usean tapauksen, jossa koira on luikerrellut valjaista irti. Toivotaan kuitenkin, että teillä niistä olisi hyötyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hymy ei (ainakaan tähän mennessä) ole ollut kiemurtelijatyyppiä, enemmänkin vain "pysähdyn ja pakitan", joten meillä toistaiseksi on hyvin valjaat pelittäny! :)

      Poista
  2. Ei apua mikä väri!! Mulla on hurtan lifeguard neonpinkit hinat, voi vitsi miten hyvin noi kävis niiden kanssa... ;)
    Meilläkin on toinen shelteistä pari kertaa vetänyt itsensä irti pannasta, mutta valjaiden kanssa sitä ongelmaa ei ole onneksi enää ollut! :)

    http://mariansheltit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toi väri oli niin herkullinen että oli vain pakko saada juuri nuo! :D ne sopisi kyllä tosi hyvin yhteen, ei muuta kuin shoppailemaan.. ;)

      Poista