tiistai 7. toukokuuta 2013

Sheippailua

Kesä tulee, ulkona on lämmintä, jee!
Itse yritän edelleen jaksaa opiskella reippaasti pääsykoetta varten, mutta on tässä Hymynkin kanssa ehditty touhuta.
Muunmuassa rakas pallokenttä on ollut aktiivisessa käytössä. Lähellämme on iiiiiso futiskenttä, jossa on talvisin luistelukenttä. Nyt se on loistava pallonheittopaikka, ja lähes aina tyhjillään! Hymy kyllä varmasti osaa jo reitinkin sinne, ainakin meinaa lähteä hirveä vetovaihde päälle kun kenttää kohti mennään tuttua reittiä.
Pallojen heittelyn lisäksi se on oiva paikka ihan vain ympäriinsä päättömänä juoksemiseen, härnäävien lokkien jahtaamiseen ja varisten kanssa kaveeraamiseen. Ja myös treenaamiseen!
Ahkeran harjoittelun tuloksena luoksetulo on nykyään sen verran varma käsky, että uskaltaa tyttöä pitää vapaana muuallakin kuin metsälenkillä. Sivulle meno on niin ikään iisi juttu, jalkojen välissä kahdeksikon tekeminen ja paikallaolokin alkaa olemaan varmempi, jipiii! Seuraaminen menee todella nätisti, ja sitä ollaan paljon yritettykin tahkota.
Myös pujottelu jalkojen välissä kävellessä on jo meeeelkein hallussa, hauska "ylimääräinen" temppu. Pujottelusta tulikin mieleen, kuinka agilitytreenejä onkaan ikävä! Tavoiteena on päästä takaisin treenaamaan viimeistään elo-syyskuussa, toivottavasti jo kuitenkin nopeammin.

Kaiken tämän hauskan lisäksi olemme aloittaneet sheippaamisen, tai on se aloitettu jo aikaa sitten. Nyt meillä on vain selkeä tavoite, nimittäin omien lelujen keräämisen oppiminen!
Tähän mennessä Hymy osaa jo "koriin" käskyn, jonka kuullessaan Hymy kurkkaa koriin. Toisessa vaiheessa ollaan harjoiteltu lelun ottamista suuhun, sekin jo siinä vaiheessa että Hymy varovasti etuhampailla sen nostaa ylös. Nyt sitten vain molempien osioiden vahvistusta vielä, ja sitten yhdistetään langanpäät. Helpolta kuulostaa mutta sitä se ei varmastikaan ole.
Superhauskaa kuitenkin, mahtavaa nähdä kun toinen joutuu kulmat kurtussa miettimään: "Mitä sä oikeen haluut et mä teen?". Yllättävän  nopeasti Hymy on tähä mennessä hoksannut kaikki toivotut liikkeet, ja tähän ollaan taidettu me molemmat hurahtaa yhtä pahasti :)
Jos haluat lukea sheippaamisesta lisää, mm. tuossa alhaalla on linkki hyvälle sivulle aiheesta. Suosittelen kaikkia jotka ei vielä ole kokeillut, testaamaan!
http://canis.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=56&Itemid=94

Ja kyllä, olen ehtinyt kaiken tämän ohessa lukea. Ainakin vähän! ;)
Lopuksi vielä vähän pallojen ja kiekkojen hurmaa á la Hymy






 Riehumiskuvien jälkeen vielä yksi kaunis poseeraus ja yksi, noh, miten sen nyt kuvailisi, rakennekuva väärästä kuvakulmasta?





2 kommenttia:

  1. Lapsi on niin suloinen <3 Äläkä huoli, näin eilen lenkillä hymynkokoisen rotutoverin - ei ole ainoa kääpiölajiaan! Tää on hyvä uutinen jos tämäkin koira oli pentu.. kyllä se aika nuorelta näytti!

    VastaaPoista
  2. :D nojuu. ehkä me löydetään joskus jostain näyttelystä tuomari joka tykkää erityisesti kääpiökokoisista shelteistä! ;)

    VastaaPoista