Maanantaina sain kotiin poikaystävän ja Hymyn pohjoisesta, itse piti palata jo sunnuntai-iltana kun työt kutsui. Lentomatka oli sujunut Hymyltä tavalliseen tapaan huomiosta ja rapsutuksista nauttien ja rauhassa nukkuen.
Lapissa on aina yhtä ihanaa vierailla. Hymy saa olla oikein kunnolla mummin ja ukin lellikki, meistä ihmisvieraista puhumattakaan.. Tuoreita sämpylöitä ja korvapuusteja aamupalalla, ei huono.
Lapissa on aina yhtä ihanaa vierailla. Hymy saa olla oikein kunnolla mummin ja ukin lellikki, meistä ihmisvieraista puhumattakaan.. Tuoreita sämpylöitä ja korvapuusteja aamupalalla, ei huono.
Hymy sai, kuten jo pikaisessa postauksessa kerroin, nauttia vapaudesta ja ulkoilla oikeastaan kaikki päivät. Sisälle sitä sai harvemmin, paitsi illalla kun lähdettiin saunomaan ja uimaan. Silloin Hymy olikin pitkän päivän jälkeen niin väsynyt, ettei herännyt enää mihinkään illalla, veteli hirsiä aamuyhdeksään saakka.
Reissun aikana Hymystä kuoriutui varsinainen vesipeto. Jo aiemmin taisin iloita siitä, kuinka Hymy on alkanut pitämään uimisesta, ja menee veteen ihan mielellään. Nyt sitä ei meinanut saada rannasta pois, vaan keppiä olisi jaksettu hakea loputtomiin ihanan viilentävästä vedestä. Joskus Hymy teki uiden ihan vain hienoja kunniakierroksia, vaikka keppi oli jo pelastettu. Tästä rohkaistuneena pitäneekin testata joku koirauimala syksymmällä!
Hymy oli myös oivaa kalastusseuraa, ja kovasti sitä kiinnosti järvestä nousevat ahvenet ja särjet. Niitä vietiin sitten isoja kasoja siileille syötäviksi, mums!
Kamerallakin tuli räpsittyä muutama kuva, melko laiskasti taas, mutta mummon kukkapenkeissä sai pari kivaa kuvaa ;) Pakko oli käydä ottamassa Hymystä kuva samaisessa kohtaa missä Nellasta on kuvat aikoinaan otin, veikkaisin että vuonna 2007/2008. Kivi ei taida vain olla sama ja Hymy on vaan tajuttoman huono katsomaan kameraan, kun taas Nella oli siinä mestari.
Olisipa tuo jättikorvakin vielä täällä<3 |
Zarasta taas tuntuu olevan vaikeempi saada kuvia joissa se EI kattois kameraan :'D
VastaaPoista