Voin jälleen todeta että mitään ihmeellisempää ei olla tehty. Paitsi lenkkeilty ja etenkin ravattu oikein urakalla. En tiedä kuvittelenko vain, mutta tuntuu että fyssarin kanssa huomattu "tukkoisuus" tuntuu vähentyneen. Johtuneeko sitten siitä, että lenkeillä on alettu ravailemaan ihan kunnolla, ja itsekin Hymy hakeutuu nykyään raviin suoraan, peitsaamisen tai "köpöttelyn" sijaan. Ehkä jotenkin takapäänkin aineenvaihdunta on lisääntyneen liikkuvuuden myötä lähtenyt liikkeelle, ja turvottuneisuuskin sitä kautta helpottanut. Selkä ei ole oireillut mitenkään ravaamisesta, ja raviliike tekeekin selän kannalta varmasti kauttaaltaan vain hyvää. Välillä Hymy jopa ajautuu laukka-askeliin!
Kaikki on siis aika mainiosti, jatketaan kotona venyttelyä ja voimistelua, ja pikkuhiljaa lisätään ravilenkkien pituutta. Ja vältetään viimeiseen saakka sitä älytöntä töpöttelyä/peitsausta.
On vain pakko sanoa, kuinka ihanaa (kopkop) kun tämä selkäonnettomuuden jälkipuinti alkaa olemaan ohitse. On niin mahtavaa katsoa entiseen malliin kipittävää Hymyä, jolla vauhti on taas yhtä kova kuin ennen onnettomuutta. Hymy tuntuu taas nykyään oikeasti nauttivan lenkkeilystä, kun saa juosta ja viipottaa entiseen tahtiin. Onnellinen koira<3
Matkakamu pakenemassa häkistä <3 |
Takaraivossa on myös alkanut jyskyttää kova halu päästä taas tekemään jotain lenkkeilyäkin jännempää Hymyn kanssa. Agility on varmasti meiltä täysin poissuljettua (sydän itkee verta tässä kohdin), mutta jotain actionia tuo koira kaipaa. Kunnon toipuminen alkaa myös näkyä tuossa valtavassa energiamäärässä, jota Hymystä alkaa jälleen löytyä. Onhan se kokoajan ollut touhukas ja reipas, mutta nyt tuntuu että se alkaa hyppimään seinille, koska pelkkä peruslenkkeily ei näytä riittävän. Pitänee siis alkaa tutkailla mitä Jyväskylällä olisi meille tarjota!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti