sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Match Show 21113


Pyhäinpäivänä lähdettiin melko vauhdikkaasti aamulla Match Showhun Tattarisuolle.
Vielä aamulla klo 9.30 istuskelin kotona ja mietin pitäisikö lähteä, vai jäisikö sitä kotiin vaan köllimään. Kymmentä yli kymmenen oltiin kuitenkin kaverin kanssa jo matkalla Tattarisuolle, Hymy takapenkillä häkissään. Oli melkoisen vauhdikas äkkilähtö!
Agilityhalli oli melko pieni, ja ilmoittautumiseen olikin aikamoinen jono. Päästiin kuitenkin halliin ahtautumaan, ja löydettiin jopa jättimäiselle häkille paikka. Käytiin ulkona Hymyn kanssa vähän treenaamassa miten siinä näyttelyhihnassa kuljetaan, ja tietenkin seisomista. Uskomatonta mutta totta,  seisominen muistui Hymylle heti mieleen, vaikka viimeksi kyseistä liikettä on harjoiteltu kesäkuussa! Jäänyt siis hyvin mieleen, hyvä niin ;)
Aikamoista odottelua oli taas, paljon koiria ja meteliä. Mutta silti ihan mukavaa istuskella, hörppiä kahvia ja olla vaan. Hymy meinasi syliinkin nukahtaa odotellessa.
Kun kehään päästiin niin alku meni tosi kivasti, tosin viereisessä kehässä juosseet isommat koirat hieman häiritsivät Hymyn seisomista. Ja sitten tuli se kauhein vaihe, pöytä! Hymy varmasti yhdistää sen vain ja ainoastaan eläinlääkärikäynteihin, kun ei muualla kuin kahdessa aiemmassa mätsärissä olla pöydällä käyty, eläinlääkärin lisäksi. Höh kun sitä jännitti! Tuomari kehui että Hymyltä löytyy mahtavat lihakset, joka yllätti. Mun pikku lihaskimppu! Hän kehui myös sitä, että kovasta jännityksestä huolimatta Hymy antoi nätisti tutkia itsensä,  hampaatkin, ei väistellyt yhtään tai rimpuillut, kiltti <3
Pöydän jälkeen Hymy olikin sitä mieltä, että tää on niiiiiiiiiin tyhmää. Naama mutrulla ja korvat luimussa mentiin kehässä vika minuutti, ja sininen nauha tuli. Sinisten kehässä ei pärjätty. Mutta ollaan taas kokemusta rikkaampana, Hymykin sai taas aimo annoksen totuttelua kaikuvaan halliin jossa on hurja määrä koiria ja ihmisiä, kamala meteli ja hälinä. Pöydällä olemista ja muutenkin kehässä pyörimistä pitäisi harjoitella enemmän, mutta siihen ei nyt taida olla tässä välissä aikaa. Keskitytään agiin ja katsellaan sitten myöhemmin tarkemmin tätä puolta, tuskinpa me edes koskaan virallisiin näyttelyihin mennäänkään.
Joulukuun alussa olisi vielä yksi mätsäri johon olisi kiva päästä, toisi taas lisää harjoitusta, eli ehkä sinne seuraavaksi!



ylväs askellus ;)


<3



Bongatkaa upeasti seisova Hymy!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti