keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pikku-Hymy sairastaa

Täällä me istutaan Friisilän Remediumissa . Hymy makoilee raukeana mun sylissä, ja yritän saada ajan kulumaan kun tippa nesteyttää pientä potilasta.
Pari päivää jatkunut löysä maha, jonka luulin johtuneen ruuasta tms (herkkämahainen otus), johti rajuun oksenteluun viime yönä. Edes vesi ei pysynyt sisällä, mikä oli todella huolestuttavaa! Tunnin yritin juottaa Hymyä ja syöttää puuroa, mutta mikään ei maistunut vaikka maha kurni kovalla volyymilla. Nukuttiin muutama tunti ja lähdettiin eläinlääkäriin, mutta yllättäen en ollut neljältä yöllä terävimmilläni, kun yritin kännykällä varata aikaa. Sehän olikin mennyt torstaille keskiviikon sijaan! Saatiin uusi aika, ja mentiin kotiin hetkeksi lepäilemään. Hyvin tokkurainen, kuivakirsuinen Hymy alkoi hieman heräämään tähän maailmaan, ja suostui kalkkunan avulla syömään parin lusikallisen verran puuroa, ja juomaan ihan itse! Vaikka olo oli selkeästi parempi, tultiin käymään täällä. Better safe than sorry!
Ell. päätti että pistetään tyttö tippaan siksi aikaa kun verenkuva valmistuu, ei varmasti tee pahaa pieni nesteytys tälläisen mahaflunssan jälkeen. 

Kyllä säikäytti Hymyn kovin flegmaattinen, tokkurainen ja väsynyt olemus. Onneksi kaikki on kunnossa ja kohta varmaan kirmaillaan taas kepin perässä! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti