sunnuntai 11. elokuuta 2013

Retkipäivä Vasikkasaaressa

Huh kun on taas aika mennyt nopeasti töiden parissa!
Päivitykset laahaa  jäljessä, mutta ei se mitään ;)

Viikko sitten sunnuntaina olimme jo toista kertaa Vasikkasaaressa Hymyn kanssa. Mukana päiväretkellä oli Pave ja kleini Zara, jotka ovatkin pari kertaa blogipäivityksissä vilahtaneet.
Aamupäivästä suuntasimme saaristoveneella Vasikkasaareen, ja kiersimme sitä jalan. Hymy juoksenteli jonkin verran vapaana (hups), Zara joutui tyytymään hihnassa kävelyyn. Saari oli aivan yhtä ihana kuin viime vierailulla, tosin tällä kertaa porukkaa oli paaaaljon enemmän. Tämä tarkoitti luonnollisesti paljon enemmän rapsutuksia koirille. Tuntui että muutaman metrin välein joku lapsi tai aikuinen halusi tulla silittämään koiria. Olihan se ihan mukavaa, mutta hidasti matkantekoa kovasti! Kiirettähän ei ollut, muuta kuin kohti grilliä mahojen kurniessa nälästä. Grillailtiin kaikenlaisia herkkuja, ja koirat odotteli yllättävän kiltisti vaikka grillikatoksella riitti vilskettä. Koirat sai osansa herkuista, ja loppupäivän makoilimmekin mahat täynnä nurtsilla aurinkoa ottaen. Oli niin kuuma ettei koiratkaan pahemmin jaksaneet telmiä, jonkin verran ne juoksuttivat toisiaan ennen lähtöä takaisin Haukilahtea.
Koska näin paljon myöhässä on vaikea kertoa retkestä mitään järkevämpää, saa (muutamat) kuvat taas puhua puolestaan. Osa kuvista;  kiitos Pave (ja Zara)! :)











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti