sunnuntai 26. tammikuuta 2014

#reeniireenii

Alkaa olemaan otsikkoideat vähän lopussa..
Tänään oli tosi kivat treenit Konalassa, ja päästiin harjoittelemaan sitä meille niin vaikeaa välistävetoa taas, sekä muutenkin eri harjoituksissa Hymy joutui todella kuuntelemaan ja katsomaan minne minä sitä käsken, eikä mennyt ihan päättömällä vauhdilla sinne minne fiilis vei.
Tässä meidän kolme eri hajoitusta:



harjoitus 1

harjoitus 2

harjoitus 3


Ensimmäisessä harjoituksessa piti siis koira ohjata puolelta toiselle takaaleikkauksilla, itse keskeltä suoraviivaisesti kävellen. Hymyllä kun on tuo "hiukan" voimakas esteimu aina päällä, oletin että tästä tulee meille vaikea kun koiran (ainakin Hymyn) silmään loogisinta olisi vetää täydellä vauhdilla kolme peräkkäistä estettä.
Tämän takia välistävedotkin on olleet meille niin vaikeita, etenkin hämäys-esteiden kera, kun Hymy aina luulee tietävänsä miten se rata menee..
Kunnialla kuitenkin saatiin harjoitus 1 kolme kertaa läpi näteillä takaaleikkauksilla, Hymy ei tarvinnut paljoakaan fyysisiä apuja oikeita esteitä löytääkseen. Luki siis minua hyvin, ja osasin ohjata selkeästi, jes! (nojoo, olihan toi melko helppotasoinenkin harjoitus..)
 

Harjoitus 2 oli se meidän kauhistus, välistävedot. Sain kuitenkin luotua Hymyyn todella hyvän kontaktin ennen suoritusta, ja Helinän tsemppaamana muistin myös ajoissa käskyttää. Kun Hymy oli ilmassa hyppäämässä ensimmäistä estettä, aloin jo ohjaamaan ja "tässättämään" sitä luokseni välistävetoon. Onnistuin myös hyvin jarruttelemaan vauhtia, vaikka nuo siirtymät, esim kakkosesteeltä kolmoselle, olivat melko pitkiä joka taas sai Hymyn aina kiihdyttämään vauhtia. Sillä on niin hirmuinen kiire ja palava into loikkia noita hyppyjä! Hyvällä tahdilla, ei liian kovaa eikä hitaasti, saatiin joka kohdan välistäveto onnistumaan. Parasta oli Hymyssa tapahtunut muutos, ei lukita seuraavaa estettä ja paahdeta sille täysillä koska HÄN olettaa sen olevan oikea, vaan käännetään katse minua kohti ja haeta apuja "minne nyt, mihin nyt kerro?!". Tätä ehdottomasti lisää, vaikka onkin hyvä että esteimua ja esteiden lukitsemista tapahtuu, niin pitäisi sen silti olla minun ohjausten perusteella eikä Hymyn omien olettamusten :)
Eli varmasti tullaan tekemään samantyyppistä harjoitusta lisää jos ja kun itsenäisesti käydään treenaamassa!

Harjoitus 3 olikin meille eka harjoitus kun otetaan kepit (6kpl) mukaan hyppyjen perään. Tämä oli vaikea, koska esteiden jälkeen Hymy huomaa kepit ja lähtee niitä suorittamaan hirmuisella kiireellä, jolloin myös mokaa. Parin sähläyskerran jälkeen sain Hymyn hyvin jarrutettua ennen keppejä ja ohjattua sen niille rauhassa, jolloin myös kepit meni ihan oikein. Kyllä se ne osaa, ei vain kauhealla vauhdilla ja kiireellä kun on niin liian kivaa. Kepit kaipaavat siis vielä paljon perustreeniä jotta saadaan ne oikeasti varmaksi ja lisää vauhtia niiden suoritukseen, virheet karsien.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti