sunnuntai 6. lokakuuta 2013

lauantain & sunnuntain treenit

Lauantaina oli meidän jatkoryhmän viimeiset treenit, mutta la 19.10 käydään vielä korvaamassa yksi väliin jäänyt treenikerta. Tästä eteenpäin treenit vaan siis sunnuntaisin, ja lokakuun lopussa loppuu sunnuntaitreenitkin. Pitää nyt katsella jatkoa, missä ja mille kurssille/jatkuvaan ryhmään haluttaisiin suunnata :)
Taukoa ei tähän väliin mielellään ottaisi, on kuitenkin niin kivasti treenailut sujunut meillä!
Lauantain treeneissä tehtiin rataa, joka näkyy videoilla. Aluksi tehtiin rata kerran, sitten oli tarkoitus tehdä se kaksi kertaa putkeen. Muurin jälkeen piti tehdä valssi/edestäleikkaus ja sitten taas kahden kaaressa olevan esteen jälkeen jompikumpi samoista ohjauksista.  Ehdittiin aika monta kertaa tehdä rataa, hipsuttelen videoilla hassusti, mutta ihan kivasti meni. Ohjaukset meni ihan hyvin, mutta tuntuu että olen aina vähän väärässä paikassa, toisinsanoen liian kaukana esteestä, liian sivussa, liian lähellä koiraa, yms yms. :D Eli harjoiteltavaa riittää, vaikka päällisin puolin nuo kaksi ohjausta on jo jotenkin hallussa.
Tässä siis ensiksi videopätkiä lauantain treeneistä:


 Alku meni hyvin, mutta toisella kierroksella edestäleikkaus esteen edessä; fail

fail, melkein törmäsin Hymyn kanssa, unohdin mitä olin tekemässä! (y)

muuten hyvä suoritus mutta tein käden vaihdon vaan liian myöhään, joten Hymy jatkoi
vasemman käden seurausta, oikea käsi heilutti estettä kohti vailla koiraa :D

Tänään treenit oli tosi kivat, sää oli myös aivan mahtava! Lämmintä ja aurinkoista. Harjoiteltiin puomia, keppejä ja sitten ihan vain rataa. Meidän rataan kuului kepit - hyppy - hyppy - putki - putki - okseri/pituuseste. Hymy meni molemmat putket nyt ilman minkäänlaista ongelmaa, vaikka olivat yhtä mutkalla kuin viimeksi. Vauhti vain lisääntyi kerta kerralta kun niitä mentiin, rohkea tyttö!
"Okseri" oli meille taas uusi este, tehtiin sitä vain yhdellä osalla, mutta olisi tuo kuvien perusteella mennyt pidempääkin estettä, sen verran oli varaa siinä. Mutta on hyvä aloittaa ihan iisisti :)
Puomia yritettiin harjoitella, hirveästi nameja ja kehuja, mutta ei silti taas päästy nousun puoliväliä pidemmälle. Joten alettiin tekemään maassa olevaa puomia, siitä Hymy tykkäsikin tosi kovasti. Menisipä se oikeaa puomia yhtä vauhdilla ja innoissaan!
Rataa mentiin kyllä täysiä, eikä siinä tehty sen kumemmpia ohjauksia kuin valssia ja takaaleikkausta. Takaaleikkausta tehtiin ekan putken kohdalla, Hymy sinkosi käskystä putkeen tosi hienosti ja sain hienosti tehtyä takaaleikkauksen. Irtoavuutta siis putkelle ainakin löytyy, mutta se tuntuukin olevan Hymyn yksi lempiesteistä!
Keppejä yritettiin treenata, mutta siitä ei oikein meinannut tulla mitään. Hymy kyllä osaisi, mutta mun ohjaus siinä mättää. Olen hieman hidas käskyissä ja liikkeissäni, ja näin Hymy yleensä ohittaa vahingossa yhden kepin. Harjoiteltiin siis sitä, että koira menisi kepit niin että ohjaaja ei ohjaa käsillä yhtään. Hmm, me ollaan tehty aina vaan niin että kädellä näytän reittiä, ja se onkin sujunut hyvin. Onneksi ongelmakohdat on tiedossa, joten kunhan kehitän hieman reagointikykyäni ja rytmitystä niin kyllä me ne kepit opitaan ;)
Kiitos Lauralle kuvaamisesta! ;)


 
 meidän hieno valssi :)

samperin kepit!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti