tiistai 22. lokakuuta 2013

Sunnuntaitreenit

Tokavikat sunnuntaitreenit oli superkivat. Sää suosi, oli ihan mahtavana aurinkoinen keli jälleen, ja edes karsea flunssa ei pitänyt mua treeneistä poissa!
Aluksi tehtiin eri ohjausharjoituksia, uutena ohjauksena jaakotus, eli ohjaus jossa koira otetaan vastaan samalla kädellä kuin se on ohjattu hypyn yli, ja koira on hetkellisesti ohjaajan selän takana. Tällä ohjauksella olisi siis tarkoitus saada koira kääntymään mahdollisimman tiukasti! Jäi vielä vähän pimentoon mulle, mutta se sallittakoon kun kyse on ihan uudesta ohjauksesta mulle. Onneksi youtubesta löytyy paljon havainnollistavaa materiaalia!

Jaakotuksen harjoittelemisen jälkeen alettiinkin sitten tekemään pidempää rataa, aluksi osissa ja ihan loppuun tehtiin se kokonaan. Tuntui että löydettiin Hymyn kanssa toimiva yhteinen sävel, ja vedettiin niin hienosti yhteen! 4-5 esteen pätkissä tahkottiin rata läpi, ja sitten kokonaan ilman taukoja. Hymy meni superhienosti, teki just niinkuin toivoin ja itsekin ilmeisesti ohjasin koiraa hyvin ja kommunikoin hyvin esteillä, jess! Harmi ettei saatu videolle rataa, olis ollu kiva nähdä miltä se sitten oikeasti näytti. Itselle jäi ainakin tosi hyvä mieli, ja valmentajakin kehui kovasti kehittymistämme :)

Tähän rataan kuului myös kepit, 12kpl. Mulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia että suoriuduttaisiin kepeistä yhtään mitenkään, kun on mennyt niin takkuisesti keppitreenit. Kuitenkin, kuten aiemassa kirjoituksessa mainitsin, tuntui kuin Hymylle olisi jotenkin loksahtanut se keppien rytmi lauantaina. Hymy meni tosi kivasti, ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun Hymy ihan oikeasti pujotteli keppejä täysin oikeaoppisesti, yksikään ei jäänyt välistä...! Hidastahan tahti oli ja Hymy katseli multa apua jonkin verran, mutta oli se silti jotain niin uskomatonta verrattuna aiempiin suorituksiimme! Kun vain tämä nyt vain ei ollut mikään sattuma, että ensi sunnuntainkin treeneissä olisi yhtä hyvä meininki keppien osilta :)
Tähän perään vielä hieno taiteilu millaista rataa tehtiin, jos siitä mitään selvää saa. Radalla käytin ohjauksina valssia ja persjättöä, ja päästiinpä vähän irtoamistakin harjoittelemaan kahden viimeisimmän esteen kohdalla, kun jäin itse esteelle nro 13 ja lelun hienoisella avustuksella lähetin Hymyn esteelle nro 14. Hienosti meni!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti