maanantai 2. joulukuuta 2013

Huippua!

Perjantain treeneistä jäi tosi hyvä fiilis!
Melkein vaikeaa sanoin kuvailla. Radan ideana oli serpentiinin harjoittelu, joka oli kyllä vaikeaa, lähinnä minulle, ei Hymylle. Saatiin kuitenkin mahtavia onnistumisia, ja jopa serpentiiniä tehtyä muutaman kerran nappiin.
Radan alkupätkä oli todella helppo, kaksi hyppyä, valssin kautta kolmanteen ja siitä putkeen. Putki aiheutti taas hieman jännitystä, olihan se pimeä ja mutkalla ja hurja.. Mutta hienosti Hymy voitti pelkonsa kerta toisensa jälkeen. Tätä täytyy siis muistaa harjotella aina kun mahdollisuus, yksittäisenä esteenä ja osana muutaman esteen rataa, että saataisiin suoritukseen varmuutta!
Serpentiini oli haastava, erityisesti oman rintamasuunnan suhteen ja oikeassa paikassa oleminen oikeaan aikaan. Välit olivat myös melko pitkiä minikokoiselle koiralle, joten sekin tuotti osaltaan haastavuutta hommaan. Merkkasin tuohon ratapiirrokseen punaisella meidän estejärjestyksen, 5 - 6 -7 serpentiiniosuus.





Haastavinta taisi olla itsensä sijoittaminen oikeaan paikkaan kun Hymy tuli putkesta vauhdilla, sillä helposti kun rintamasuuntani oli miten sattuu, Hymy juoksi oikealle puolelle estettä mutta ei hypännyt vaan jatkoi suoraan juoksemista - koska sinne minäkin olin eleitteni mukaan menossa. Mutta mukavaa ja mielenkiintoista saada haastetta!
Onnistuneen radan lisäksi mahtavaa fiilistä toi se, että Hymy ei selkeästi enään jännittänyt hallia tai osoittanut paineistumisen merkkejä siellä! Ja juuri tämän takia meni ratasuorituksetkin hienosti :)


Me teimme siis rataa ekana, joten tämän jälkeen olikin 45min aikaa treenailla mitä itse halusi.
 Ekaksi tehtiin keppejä, ja ne meni niiiiin hyvin! Voiko olla totta, että meidän kotiharjoittelut on tuottanu tulosta! Kepit olivat siis ilman verkkoja ja ohjureita. Pari ekaa kokeilukertaa autoin Hymyä muutaman kerran "tässä" sanalla että osasi tulla minua kohti keppien toiselta puolelta, mutta tämän jälkeen Hymy meni kepit ihan ilman mitään sanallista tai eleellistä ohjausta !!! Ja selkeästi alkoi löytymään rytmi keppien suoritukseen, vaikka mentiinkin kävelyvauhdilla. Mahtava mahtava mahtava Hymy<3 Toki jouduin kulkemaan vierellä suorituksen aikana, mutta kuitenkin, apuja Hymy ei täydelliseen suoritukseen tarvinnut :) ! Uskomatonta edistystä.

jännittävä A :)
 Keppien lisäksi harjoiteltiin itsenäisesti rengasta, välistävetoja ja tutustuttiin A-esteeseen. A-este oli Hymystä jännittävä, kuten puomikin. Tuolla on vain niin hirmuinen korkeanpaikankammo :(
Mutta tutustuttiin leikkien ja namien avulla A:han, ja Hymy uskalsikin kiivetä ihan itse jonkun matkaa, jolloin palkitsin kovasti ja nostin alas kun alkoi osoittaa jännittymisen merkkejä. Kyllä me vielä A joku päivä saadaan mentyä, vaikka aikaa siihen varmasti meneekin! 



Ensi viikon torstaina päästäänkin ESS:än järjestämään Agility workshoppiin Tattarisuolle, aiheena rytmitys ja leikkaukset. Kyseessä 2 tunnin treenit, joten varmasti saadaan tuolta paljon irti, superkivaa! Ja vähän jännittävää, ollaan todennäköisesti ihan aloittelijoita siinä porukassa..








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti