perjantai 6. joulukuuta 2013

Onnistunut itsenäisyyspäivä videoituna

Toivottavasti muillakin on ollut onnistunut itsenäisyyspäivä! Meillä siihen on kuulunut löhöilyä, herkuttelua mahtavilla kalapainotteisilla ruuilla ja tekemäni glögijuustokakun maistelua ;) nami! Ja tietenkin, kaiken tämän löhöilyn jälkeen, maha täynnä herkkuja ja kuohuviiniä, suunnattiin treeneihin. Huokaisin syvään kun Sanni totesi että tänään saatte todella juosta.. Mutta yllätys yllätys, treenit meni kuitenkin todella loistavasti! :)






Päästiin taas ekana aloittamaan, ja alkupätkä oli jälleen melko helppo, mutta juosta sai ja kovaa! Alun jälkeen iski melko vaikea valssi, jonka jälkeen piti jälleen juosta TÄYSILLÄ jotta ehtisi persjättöön kun koira tulee putkesta. Putken jälkeen 2 hyppyä ja välistäveto, ja loppu oli taas helppoa. Saatiin myös rengas ja pituus mukaan rataan, ja Hymy teki ne mainiosti radan osana.
Sain persjätön onnistumaan täydellisesti vikalla yrittämällä, aiemmilla kerroilla olin aina vähän tai paljon myöhässä.. Vauhtia vauhtia vauhtia lisää! Syytän täyttä mahaani tästä, ensi kerralla treeneihin hieman kevyemmällä olotilalla. Sen olen huomannut, että pitäisi luottaa Hymyyn paljon enemmän. Jään usein varmistelemaan esteille liiaksi, kuten videoissa näkyy, valssin kohdalla jumitan koska en suostu uskomaan että Hymy menee putkeen, ja sitten en ehdi siihen persjättöön ellen pingo supervauhtia. Eli mistäs sitä luottoa Hymyn osaamiseen saisi..?

Puomin kanssa tehtiin taas töitä, ja nyt Hymy menee sen kyllä tosi nätisti. Harjoiteltiin kontaktia mitä ollaan kotonakin treenattu, ja ihan kivasti Hymy jää puomin loppuun odottamaan, mutta meinasi parin kerran varastaa. Treeniä treeniä, ainakin Hymy menee nyt puomin tosi kivasti ja vauhtiakin alkaa olla.



Meillä jatkuu tuolla samat treenit todennäköisesti 17.1 jos vain mukaan mahdutaan. Tosi jees, koska halli on superlähellä ja muutenkin olen tykännyt näistä treeneistä paljon, ja Hymykin on "hyväksynyt" hallin täysin!

Nyt sohvanpohjalle katsomaan leffaa ja odottelemaan ensi viikon agility workshoppia!Tässä teille vähän videoita;



+ pakko oli lisätä vielä kommentti, että nää videot on kyllä kullan arvoisia! Näistä näkee niin paljon omia virheitä, kuten näissä huomaa että ehdin aina juuri ja juuri persjättöön, olen siis auttamattomasti myöhässä..Mutta kuitenkin, ollaan me kehitytty myös, eiks je?



Putkesta tupsahtikin karannut peilikuva, mutta alku meni kivasti



Myöhässä persjätöstä, koska varmistelen valssissa


tässä Hymyllä oli vaan niiiiin hurja vauhti :)


Juuri ja juuri onnistunut persjättö + bueno rata!



Onnistunut persjättö! Älkää huomioiko muuta..



Meiltä huippusuoritus!

Tässäkin hieno suoritus, mutta Hymy säikähtää kentän laidalla olevaa urosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti