maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ei kurjuutta kummempaa

Meillä ei ole sen suurempia muutoksia tässä tapahtunut. Lähes päivittäin toiveikkaana selailen eri kursseja joille alkukesästä oli haaveissa mennä. Vieläkään en ole mitään viitsinyt varata, edes rallytokoa tai muuta suht rauhallista. Ehkä sitten kun toipuminen alkaa olemaan oikeasti hyvässä vaiheessa..
Kivut ovat selvästi vähentyneet/lähes loppuneet. Hymy alkaa olemaan ihan oma itsensä, iloinen ja pirteä. Eilen tehtiin eka 'hihnalenkki' (noin 50metrin matka), joka sujui yllättäen hyvin. Ulkoilu ei pelota enää niin paljon, mutta kyllä se kovin jännittää.  
Hymy on kyllä ollut reipas toipilas, ja hyvin alistunut kohtaloonsa - ei leikkimistä, juoksentelua, sohvalle hyppimistä yms. Välillä meinaa turhautuminen iskeä, mutta se puretaan suht rauhallisella tavalla, mamman varpaita/sormia purren (ei sitä puremiseksi kyllä voi kutsua) tai sitten luita piilottelemalla ja rapsutuksia kerjäämällä. Ja kas näin niitä nameja PIILOTETAAN... : 



Päivät menee Hymyllä aikalailla nukkuessa. Puurran kirjastossa vähintään 8-18 joka päivä, joten melko vähän ehtii edes Hymyn kanssa aikaa viettämään. Yleensä istuskellaan pihalla ja haistellaan tuulen tuoksuja ja ihmetellään menoa lun tulen kotiin, ja nyt lisään mukaan pienet hihnakävelyt.
Mielessä on käynyt että pelkän 'kävelykuntoutuksen' lisäksi esim. uiminen tekisi varmaan hyvää selän vahvistuksen ja kuntoutumisen apuna. Täytyypä varmaan siis tutkia koirauimalan tarjontaa, kunhan pääsykoe on viikon päästä (jessus mikä paniikii!!!) ohi, ehdin varmasti perehtyä siihen ja muihin kuntoutusideoihin kunnolla :)






2 kommenttia:

  1. No näitä toipilaita nyt riittää :( Paljon paranemistsemppejä Hymylle!

    Mihin oikein on pääsykoe näin aikaisin? :D

    VastaaPoista
  2. No niin tuntuu riittävän, joka puolella :( kiitos!

    VAKAVA-koe on näin aikasin!
    Ei kyllä haittaa yhtään ettei tarvii lukea koko toukokuuta, tai kesäkuuhun asti :D

    VastaaPoista